Kuntoutumisprosessin ymmärtäminen on erittäin tärkeää kuntoutumisen kannalta. Lähestulkoon koskaan pitkään jatkuneet ja/tai usein toistuvat oireet eivät poistu nopeasti, vaan vähitellen kuntoutumisprosessin edetessä.

Yksinkertaistaen kokonaiskuvan voisi jakaa kahteen isompaan otsikkoon, fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Tutkimusten ja kokemusten kautta tiedetään, että mitä pitempään oireilu kestää, sitä varmemmin fyysinen toimintakyky heikkenee ja oireilu alkaa vaikuttamaan myös psyykkiseen puoleen. Ja kipu aistikokemuksena siirtyy salakavalasti pois kudostason ärsykkeestä enemmän koko hermojärjestelmän ärsyyntymiseksi. Siihen taas vaikuttaa hyvin oleellisesti erilaiset psyykkiset tekijät.

Fyysisen toimintakyky sisältää kolmen fyysisen perusasian asteittaisen harjoittamisen oman elämän kuormitustason paremmalle puolelle. Nämä kolme fyysistä perusasiaa ovat liikkuvuus, hallinta ja voiman eri alalajit (kesto-, maksimi-, nopeusvoima). Ensin määritellään tämänhetkinen toimintataso (kliininen tutkiminen) ja valitaan tasoon ja tilanteeseen sopivat ’työkalut’ toimintakyvyn asteittaisen parantamisen mahdollistamiseksi. (ks. oirehoidot, toimintahäiriöt)

Tässä vaiheessa on hyvä tarkentaa pari käyttämääni termiä. Ne ovat kuntoutusmoodi ja treenimoodi. Karkeasti määritellen selkein eriyttävä tekijä kuntoutus- ja treenimoodin välillä on annostelu. Kuntoutusmoodissa alkuvaiheen annostelu määritellään aika pitkälle oireilun perusteella. Kun oireilu rauhoittuu, siirrytään enemmän treenimoodiin, jolloin painottuu perinteisempi harjoittelu sopivin kuormituksin.

Psyykkisen toimintakyvyn sisään kuuluu monia erilaisia tekijöitä. Uskomukset, aikaisemmat kokemukset, persoona, opitut reagointi- ja toimintatavat yms. kaikki vaikuttavat siihen, miten ihmiset kokevat kipua. Em. asioiden tietoisuuteen saaminen ja linkittäminen omaan kipukokemukseen selventävät oleellisesti kokonaiskuvaa. Ja toisin päin, jos näihin asioihin ei saada selvyyttä, kuntoutumistulos jää usein vaillinaiseksi..